Siirry suoraan sisältöön

Petojahtia 2020

  • tehnyt

Kausinaloiteltiin karhu jahdeilla, koiria oli juoksuteltu kesällä taasnuhoiluista huolimatta vähänlaisesti, etenkin 11 vuotta käyvännYrjön kuntoutus meni reisille heti alkuunsa anturavamman takia.nOnneksi Yrjön poikaa Smirreä (>2v), ja Monnia (6v) kerkesi vähännmalliksi töytäilyttää.

Kesännaikana kameroissa kävi varmuudella 7 eri karhuyksilöä, materiaaliansiis näytti olevan ihan hyvänlaisesti, eikä tänävuonna ollutnalueella pentuporukoita pyörimässä ristinä. Edelliskautenanlopetinkin koko jahdin alkuunsa, kun seuran alueelta ei löytynyt kunnkaksi pentuporukkaa. (ja lisäksi itelläkin oli kotona ”pentuporukka”)

Viikkoanennen jahtia käytiin kiertelemässä Janskun kanssa alueen kaurat janviriteltiin n 20 riistakameraa kuvailemaan sikin sokin kuvienntoivossa. Tämän lisäksi oli tarkoitus nousta joka aamu liinaamaannlähi alueiden tiet, niin paljon kun aamussa kerkeää, lupiennloppuun asti (5kpl). Myös tiet lanailtiin satunnaisesti, millonnpäivisin siihen virta riitti,ja lankoja vedettiin vähännhupasemmille paikoille noin 10km.

nn

JAHTInALKAA

nn

Ensimmäinennaamu täynnä latausta, kamerat kuitenkin huutaneet hoosiannaa, einyhtään nallen kuvaa ja karhut muutenkin kävivät koko syksyn vainnsatunnaisesti kauroissa, marjaa oli todella runsaasti. Tienlanauksella oli kuitenkin läminyt karhu, harmittavasti alamittainen,njoku 9,5cm tassulla varustettu erauspurikka, ei sitä kehdattu ruetanajattamaan, ilmoitettiin kuitenkin muille että saivat aamuksinjahdattavaa.

Seuraavatnpari päivää kuluivat hiljaisilla havainnoilla, karhut viettivätnaikansa marjassa eikä mainittavia tapahtumia tullut, paras paikkantulee kuitenkin yllättäen ja niin nytkin, passailin tiellä, tutkantoimi vaan mäen päällä, ja passipaikka oli rinteen alla, tässänvierähtikin tunti toista, välillä kävin yrittämässä puhelintankenttiin, lopulta sainkin koiranpaikan kartalle ja se olikin 100mnpäässä tulossa kohti. Kipitin varmuuden varalta takaisinnrinteeseen ja tien penkka heinikosta alkoikin kuulua läähätys,najattelin että koirahan sieltä tulee mutta mitä vielä, pienehkönnallehan sieltä pomppasi niin pirun äkäseen tien yli, jottankokeilin olla sitä nopeampi, ja olinkin, kerkesin vetästä rinnannedestä ohi ennen kun kerkesi vastapuolen pusikkoon. Tämä karhu jäinsinä päivänä saamatta, mutta möyhemmin syksyllä se saatiin Ollinvon kochin lottien upeaan päivän ajoon. hyvät on Ollilla koirat!

nn

Elokuunalkoi vetää viimeisiään ja yleensä viikon tyhjänpyynnin jälkeennalkaakin meidän perän kaurahalmeilla tapahtua niin nytkin, illallankuviin pärähti semmoinen mörkö että yöunet sai hyvästellänsillä sekunnilla, aamuyöllä kilometrin päässä toisessa kaurassanjälleen tuttu hahmo, vielä pisteenä iin päälle herra kävelinpäivämakuulle mennessään kaverin nuolukivi kameraan nyt olintuhannen taalan paikka.

Päätinnottaa tälläkertaa ”varmanpäälle” kun alueessa oli myös 5nhirveä motissa, lähdettiin meille epätyypilliseen tapaannliinaamalla kahtelemaan makuuta, hirvet oli kuitenkin säkkäröineennsen verran että minut oli ainakin pelattu kebab kioskille jo monetnkerrat, enkä ollut enää yhtään tietoinen minkä hajulle koiranminua johdatteli, maastokin oli lopulta niin kovaa sienikuusikkoa janjälki sykkyrä kun jäniksellä, epäilin keulamies Yrjön jontulleen vanhuuden höperöksi. Yhtäkkiä koira rupesi vetämään janhaukkumaan ja kymmenen metrin päästä kuului raskasta töminäänjoka ohitti meidät sivusuunnassa, päästin Yrjön perään ,nepävarma kun olin, niin Monni ja Smirre takaisin autolle, niitä einparane nyt karkuuttaa ainakaan kamelin perään.

Yrjönnajo paukutteli pois ensimmäisestä motista, tielle tullessanhuomasimme että nallukkahan se on tien ylittänyt, samalla hetkellänkarhu päätti vähän testata Yrjöä ja täytyy sanoa että entinennsyömähammas on pehmennynyt käsiin 11 vuotta käydessään, nonMonni ja Smirre matkaan ja karhu saa taas kyytiä töppösiin, nytnalkaakin olla jo hyvä suunta, passilinja odottaisi muutamannkilometrin päässä. Ja niin vaan 8km ja tunti myöhemmin aloitusnkiljahduksista passissa alkoi paukkua, ja Jarno oli saanut vajaa 250nkiloisen nallen nurin, hieno hetki Jarnolle ja myös itselle kunnsaatiin nuorelle Smirrelle myös kaato.

nn

nn

nn

Omatnhuudit hiljeni aika tyystin taas muutamaksi päivää ja kelitkin olinvälillä turhankin märkiä, kolmas karhu kaatui Kolehmaisen Seponnlottien hyvään ajoon kajooseen, iso 200kg naaras, pojat olivatnnytkin tänä aamuna ahkerana karhun kierrossa ja päätin lähteänvälillä valmiiseen passiin, vaikka harvemmin tulee nykyään enäänkerettyä. Otin passiksi 2,5km motin takalaidan purovarren, koiriennhaukku läheni ja kohta piti jo varmistinkin ottaa pois, tulee aivannkopiksi, lopulta rupeaa pusikossa vilisemään mutta eihän sieltäntulekkaan kun koiria, piru ovat vielä yöjäljellä ja menivätnmotista ulos 20m minusta, koirat menevät poispäin ja passejanhuhuillaan uusiin paikkoihin, jään kuitenkin paikalleni, tässänluulisi olevan aika otollinen paikka kun kerta yöjälki kulkinkauttani. Ja niinhän siinä käy että ajo lähti kaartamaanntakaisinpäin, ajattelen että nyt on pakko olla jo karhu ylhäällä,nja tulee suoraan kohti. Taas on näkyvyyttä vaan mehtäkoneen ura janvarmasti ei ainakaan seisoskelemaan tule jäämään koiriennvauhdeista päätellen. Kohta alkaakin läähätys kuulua ja karhunpomppaa uralle. Nyt en ota ennakkoa senttiäkään, vaan vetäsen kohdalle, ja juuri nkerkeän ennen kun karhu on yli urasta, osaa ne aina tulla kovaa!.nKarhu ei reagoi 458 win magin laukaukseen millään tavalla mutta 50mnpäässä purossa läsähtää ja koirat pysähtyvät, nuorinurosnalle nurin. Koirilla oli halu löytää ja se näkyi taasntuloksessa.

nn

nn

nn

Yksinkarhu jäljellä ja olisi tämäkin rääkki tältä vuodelta ohi, 3nviikkoa painettu aivan täyttä. Muutamia kuvia tuli sadeöinänisohkosta karhusta mutta katsoin naaraaksi, ei oikein sitänhuvittaisi jahdata tietentahtoen. No sitten pari aamua myöhemminnsattui haiseva jälki, alle 13cm eli voi olla samakin muttankokeillaan kuitenkin, Monni ja Yrjö jäljille, yöjälki kiemurtelee, mutta jo kilometrin päässä alkaa riemun kiljahdukset, ajo jatkuunmotista pois ja käymme taas jäljen tarkasteluun, nalle ajossa.nKarhu valitsee samat linjat kun aijemmin ammuttu iso uros, ja taasnkohtalokas passiketju muutaman kilometrin päässä edessä, tuuli onntällä kertaa kuitenkin karhun puolella ja nalle lähtee luovimaannpitkin passilinjaa ja kääntää taas suunnan lähtösuuntaan, ajonetenee hyvällä sykkeellä takaisin päin ja haukkutiheydestä voinpäätellä että koirat ovat näöllä, ajo kiertelee ja kaarteleenja välillä näyttää että rauhoittuu vaan ei rauhoitu kuitenkaan,nkarhu palailee kohti lähtö aluetta ja lähestyy paria sivupassia,npassissa pamahtaa, karhuun on osunut, odotan mutta koirat etenee, ajonjatkuu noin 800m jääden paikalleen noin 500m päähännpassilinjasta, Yrjölle taas riittää, Monni jää urhoollisestinpusikkoon karhun kanssa.

Janskunnkanssa lähdetään paikalle ja päästetään Smirre irti janlähdetään kohti monnia, paikka on tiukkaa pusikkoa jossa näkyvyysnvain ehkä 2 metriä, koirat rönkyvät ja kuulen kun karhunkarjahtelee, piru taitaa olla vielä voimissaan, kokeillaannlähemmäksi mutta liukenee alta, pusikko on niin tiheää ettänkoiratkin hävittävät karhun välillä, taas alkaa ulina mutta einkestä, siirtyy taas 100m, koirat pyörii ja hyrrää mihin senhävisi, sitten alkaa parempi haukku, maisema avartuu tihukonnkeskellä hiukan, näkyvyys noin 10m, hiivimme janskun kanssanlähemmäs ja huomaamme karhun noin 10m päässä , karhu on meihinnpäin, nostetaan pyssyt, vähän aikaa on pelkkää ampumisennjuhlaa ja karhu on nurin, Teen lopussa vielä ratkaisevan virheen janammun lopetuslaukauksen 458:lla perä irti olkapäästä karhuanniskaan, pieni rokama peukaloon liipaisinkaaresta ja karhun nahastanbakteeri, joka vei myöhemmin pariksi päivää lasarettiin suonensisäiseen antibiootti hoitoon. mutta se on jo eri tarina. n

Karhunon nyt nurin ja Monnille kolmas karhun kaato ja pennullekkin jontoinen, harmittavasti se oli se naaras 150kg mutta enää sille einmahda mitään.

työskentelynaika 2 tuntia 45min, ja matkoja 20 kilometriä.

nn

Siinäpänoli karhun mehtuu, mehtuiden välissä vähän ajatin Smirreä yksinnja toisen kerran sisko Säpin kanssa, ihan kehityskelpoisia voisinhyvällä tuurilla tulla, myös kameroissa vilahti hyvänkokoinennnaaraskarhu, eli tuottavia naaraita jäi vielä alueelle.Myös mualimalle mennyt velipoika on jo päässyt mukaan kolmeen karhun kaatoon janpariin villisika kaatoon mutta niistä kertokoon omistaja itse josnmielii. n

nn

nn

Lumikelitnviivyttelivät taas , mutta ihan hyvin onnistui ketun mehtuu jonsulallakin, vaikka ei tätä hommaa näin harvan kettukannan alueellanole tullut juuri harrastettua, mutta alla kuvassa Monnin yhden päivänntulos, vaikka ei nämä meikäläisen koirat ole mitäännkettuspesialisteiksi hiottuja, joskus onnistuu.

nn

Nontulihan ne hyvät lumikelit vihdoin, sulien ja karppojen jälkeen,nkokeilen löytyisikö ilveksen jälkiä, olen jo melkein luovuttanutnajelun kun viime metreillä löytyy hyvät jäljet, jahti pystyyn,nMonni ja Smirre yöjäljille, parin kilometrin pöperryksen jälkeennajo päälle, ilves karkaa heti ensimmäisestä passilinjasta, jankilometrin päästä toisestakin, otan smirren pois välistä kun jäinjälkeen. Monnin ajo on edennyt nyt noin 3-4km ja ilves simahtaa,nalkaa taas se tyypillinen edestakas säntäily ennen lopullistanratkaisua, onko se tänään pystypaini, puu vai louhi, no louhihannse on. Koira jää louhelle ja riennän paikalle puolen tunninnpöperryksen päätteeksi, koira haukkuu louhessa ja ilves suhahteleenvastaan, näin iso louhi ja kissa sähisee onneksi aika lähellä,nkurkkaan sisään ja siellä se illisteleekin hyllyn takaa, ettänvain pää näkyy parin metrin päästä, olipas tuuria. Hälytännpojat paikalle, koitan rassailla aikani mutta ei lähde, sittennkaveri rupeaa rassailemaan vähän taempaa, ja silloin osuu sopivastinkilliä peräpuoleen ja päästään kaverin kanssa tykittämäännpiiput kuumiksi, ja koirien uran 14 ilves on nutullaan.

nn

Syksynoli nyt vähän suurpeto painotteinen, mirrelle oli tarkoitus saadankettu nurin, mutta ensi saaliiksi tulikin 2 karhua. n

Pentunsyksynä oli muutama hyvä ilves ajo ja louhelle merkkaus, harmi kunntuli nyt otettua kesken ajon pois, mutta jospa se vielä onnistuisintulevina talvina mirkullekkin.

nn

Eipänmuuta kun kohti uutta kautta 2021 ja uusia haasteita!

nn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *