ILVES JAHTIA JUUASSA, KAUSI 2015-2016

Terve. kerronpa juttua vähän kuluneesta ilves kaudesta omasta puolestani, mihin olen päässyt koirineni sotkemaan. Monia jotka jahtiin eivät ole kerenneet, jahdit kuitenkin kiinnostavat.

Käytössä meillä on jahdeissa 2kpl amerikan kettukoiria, 5 vuotias ala-kitkan Yrjö (ykä) ja vajaa 2 vuotias Sandro (Monni). ykällä on jo edelliskausilta kokemusta ja kaatoja (6kpl), joten kuntoa voitiin kohottaa kettu ajoilla, joista pari ammuttiinkin.

(ykä)

(Monni).


Monnilla lupaava pentusyksy, nyt reilu vuotisena lunastamaan lupauksiaan, syksyn pari kettukaatoa ja juuri ennen jahtia treeneissä pojan ottama ilvesajo nostattivat toiveita.


Monnin 3km rivakka ajo jossa sai painostettua ison kollin puuhun, siitäpä olisi ollut hyvä tiputtaa "käpy" jos olisi ollut lupa voimassa.
no niin seuraavaksi jahteihin.


JAHTI 1.


2.12 salonkylä

lähdettiin Haukan Jounin kanssa katselemaan kissan jälkiä salonkylälle, aika äkkiä jäljet löytyikin kantelejärven kupeelta, mihin se saatiin lopulta rengastettua. Jahti pystyyn 6 miehen voimin, alue oli näin vähille miehille varsin laaja ja vain parhaimmat karhun/hirven kulkupaikat saatiin miehitettyä. Laskin monnin jäljille, noin 300m jäljitystä ja lähtökiljaisut, noin 10 minuuttia ja Vasamantien varressa pasahti. 19kg kolli pysähtyi Pete Väyrysen haulisuihkuun.

(kiertäjät)



JAHTI 2

4.12 paalasmaa

Kutsu kajahti paalasmaalle, pete ja kumppanit olivat kiertäneet ilveksen toiselle saarelle, jahtimiehiä oli reilu 10. Lunta oli todella vähän ja rannoissa ei ollenkaan. Ykä ja Monni jäljille, vartin päästä kilometristä kajahtaa haukku päälle, mutta pian selviää että ilveksen yöjäljeltä oli hypännyt jänis makuulta ja pojat ajelivat sitä, Ilves kuitenkin häiriintyi jänisajoa ja lähti liikkeelle, Monni vaihtoi pian omatoimisesti jäniksen ilvekseen joka karkasi motista ja suuntasi pielisen rannoille, kesämökkien pihoille ranta kivikoihin, siellä se sai vesirajassa myrskykelissä sotkettua Monnin jäljiltään, ja kun luntakaan ei ollut, piti ottaa karhu otteet käyttöön ja lähteä kävelemään tien varsia kytkykoiralla. Puolenkilometrin kävelyn jälkeen monni merkkasikin jäljen, jonka pystyi juuri ja juuri toteamaan ilveksen jäljeksi. Linkku auki ja Monni perään, monnin jäljitettyä puolisen kilometriä laitoin ykänkin jälkeen ja melkein samassa kajahti Monnilla ajo päälle, ilves törmäsi matkallaan Ykään ja ralli oli päällä. Ajo kiersi kiekon louhikko vaarassa, koirat kannoillaan ja paineli sitten tuttuun louheen koirilta turvaan. Vesiperä mutta hyvä jahtipäivä.


JAHTI 3

17.12 Paalasmaa.

Huikuri,Pete ja kumppanit olivat olleet taas terhakkana ja motittaneet ilveksen ensimmäiselle saarelle tiukkaan mottiin. Passimiehiä oli ujuttautunut paikalle kymmenkunta. Monnia jäljille viedessä huomattiin, että ilves oli aamun aikana saalistanut jäniksen ja mennyt tien yli toiseen lohkoon, pikaisia passipaikkojen muutoksia ja kohta oltiin taas valmiina. Monni irti mottiin ja Vartti myöhemmin vastalaidalla jo pamahti, Haaran Veikko oli ampunut komian Naaras ilveksen. Tällä kertaa monni ei antanut ääntä, syyksi paljastui myöhemmin pahoin tulehtuneet anaalirauhaset. Ilveksen paino ei ole muistissa, mutta jotain 15 kilon kantturoita varmaan.




JAHTI 4

19.12 salonkylä

yö töissä viivytti jäljille lähtöä, onneksi Kimmo Tanskanen ja Jouni Haukka olivat jo puuhaamassa ja suuret ilveksen jäljet jo löytyneet, jotka mutkittelivat Kantelejärven takana Ahvenmäkeä kohti. jahti pystyyn ja paikalle raahautui 7 ukkoa, osa jahtimiehistä oli nunnanlahdessa toisessa ilves jahdissa ja taisipa vuokossa olla samalla kolmaskin jahti pystyssä.

Passit paikoilleen ja Monni jäljille, puoli kilometriä ja vauhdit nousevat, ilves on ylhäällä, kiertää kotipohjan passin ja suuntaa koveron järvelle, pokkana järvestä yli ja iukkusen vaaran louhikoita kiertämään, sitten pärähtää seisontahaukku, mutta pian matka taas jatkuu jyrkälle kalliolle jonne ilves loikkimalla saa koiran perästään, ajelen vastapuolelle ja huomaan tuoreen näköiset ilveksen jäljet, Monnilta päin, otan Ykän kontista ja löysään linkun, välittömästi täysi laulu päälle, "oli ne perhana tuoreet".
Mietiskelen passia, nyt on otettava ainakin 1,5km etumatkaa koiraan, Piimätie risteyksestähän se edellisenä vuonna karkasi, eli sinne siis. 20 minuuttia ajoa kuunneltuani, ilveksen siluetti näkyy metsässä, ohi on menossa, mutta volframihaulit perään ja kolmas kaatamani ilves on tosiasia, 72m näyttää gepsi matkaksi, nyt oli jo tuuriakin mukana. ykäkin saapuu minuutin jäljessä paikalle ja päästään ottamaan kuvia tästä 23,1kg kollista.




JAHTI 5

14.1-16 Salonkylä

Pakkasia oli pidellyt viikkokaupalla, eikä oikein ollut koirakelejä, nyt kuitenkin 10-20 pakkas asteen välissä, ja yöllä tuli aamuun noin 15-20cm lunta. lähdin räksiinalavalle ajelemaan ja löysin ison kollin lumenpeittämät jäljet, se oli hiplutellut salonkylälle päin jääden lopulta hovilanvaaraan, jossa jälki jo tuoreentui, kello oli vasta 7 ja ajelin kiekkoa uudestaan kun huomasin ilveksen olevan vielä liikkeessä ja karanneen salon puolelle lehmivaaraan päin, tunti pari odotusta ja valosalla kierto loppuun ja jahti pystyyn, 9 ukkoa meitä sitten lopulta jahtiin saapui. Passeja olisi taas riittänyt vaikka 100 ukolle mutta näillä mentiin, nyt pitkästä aikaa molemmat koirat jäljelle, vajaa kilometri jäljitystä ja rääkäsy, monni löytää ilveksen ja kohta ykänkin ajo alkaa kuulua, siksakkia ja paluuperää alusta lähtien, ilves luottaa tiheään taimikkoon ja antaa koirien tulla aivan kannassaan. 40 minuuttia rallia, kun ilves ajattelee vaihtaa maisemaa ja tekee kohtalokkaan virheensä, lehmivaaran tiellä sykyillyt Tarmo Hyykky pääsee paukauttamaan ensimmäisensä, erittäin rasvaisessa kunnossa olleen 22 kg uroskollin.


Jahti 6.

29.1 Petrovaara.

Yön oli taas tupannut lunta, käytiin jälkiä etsimässä huonolla menestyksellä, aamu menikin sitten kyläsutta kierrellessä kannaksella, Jäljittelyn katkaisi soitto perovaarasta, Jarno oli kiertänyt ilveksen kiekkoon viimevuosilta tuttuun mottiin petrojärven kupeelle. Jahtiin kokoontui n10 jahtimiestä, lunta alkoi olla jo 30cm, joten laskin Ykän sekä Monnin hakemaan yöjäljille niin saavat aurata toisilleen latua voimiensa mukaan. Jälki näytti haisevan ja reilun puolen kilometrin jälkeen lähti ajo päälle, kiersi yhden louhen kautta ja laskeutui kanjoniin kuusitureikkoon ja jäi paikalleen, Seisontahaukku, molemmat koirat takoivat kun viimeistä päivää. Päätettiin että Jarno lähtee haukulle pudottamaan kissan, minä ja Antti lähdettiin vastapuolelta kanssa haukulle, Lähemmäksi tullessa huomattiin haukun pikkuisen liikkuvan ja kun koiratkin huusivat kuin päätä olisi leikattu todettiin ilveksen olevan maassa seisontahaukussa. Jarnon lähestyminen ei onnistunut kuin 60m ja ilves siirtyi puolisen kilometriä ja jälleen sama temppu ja paikoilleen, myös sieltä ilves lähti liikkeelle vasta miestä, temppu toistui vielä kerran, tämä ilves ei halunnut kulkea ajossa metriäkään vaan valitsi pystypainin. Tappelupukarien vetäydyttyä tiettömälle koppalon salolle, sekä miehet, että lopulta koirat nostivat tassut pystyyn ja lähtivät nuolemaan haavojaan lieksan eläinlääkäri päivystykseen. molemmat koirat olivat saaneet etu ja takapäähän osumaa ja Ykän avohaavat kaipasivat pientä tikkailua.

Siihenpä sitä tuhrautuikin pari viikkoa sairaslomaa, onneksi ei juuassakaan olla aivan näiden koirien varassa ja loputkin 2 lupaa tuli käytettyä, ensin petrovaarasta kaatui 16kg naaras jonka klubin Jari Repo yhytti kelosta, sinne oli hetkeä aijemmin loppunut Laineen Erkin peten ajo. Välissä pari epäonnistunutta jahtia kajoossa ja yksi kuhnustalla, sen jälkeen olikin 15kg naaras ilves jäänyt parin hehtaarin mottiin kuhnustalle josta tiukan motituksen takaamana saalistakin tuli ja Kakkosen Arto pääsi kantamaan ilveksen pois metsästä.

Show more posts